EtusivuKokemuksiaOman johtajaäänen vahvistaminen ja johtoryhmän selkeämpi päätöksenteko

Oman johtajaäänen vahvistaminen ja johtoryhmän selkeämpi päätöksenteko

Lähtötilanne

Viimeisimmässä valmennuksessamme henkilökohtainen tavoitteeni oli oman johtajaäänen kantavuuden löytäminen ja vahvistaminen. Fokus oli oman johtajaidentiteetin äärellä työskenteleminen: mihin suuntaan haluaan kasvaa johtajana?  

Hanne-Leona on valmentanut johtoryhmäämme ja laajennettua johtoryhmäämme sekä yksilötasolla että tiimeinä.

Ryhmävalmennuksessa halusimme ennen kaikkea vahvistaa johtamisen yhteistä ajattelupohjaa ja kirkastaa sitä, mitä hyvä johtaminen meillä käytännössä tarkoittaa. 

Meille oli tärkeää rakentaa yhteinen tapa toimia muutoksen keskellä valtakunnallisessa organisaatiossa niin, että yhteistyö on sujuvaa, päätöksenteko selkeämpää ja asioita viedään eteenpäin samaan suuntaan.

Kokemuksemme kehittävästä kumppanuudesta

Profilointi palvelu, yksilötasolla ja johtoryhmätasolla

Katalysointi-palvelu, yksilötasolla ja johtoryhmätasolla 

Personointi-palvelu, yksilötasolla ja johtoryhmätasolla 

Olen tehnyt Hanne-Leonan kanssa yhteistyötä useamman yrityksen palveluksessa viimeisen 16 vuoden aikana. Olen joskus leikillisesti sanonut, että Hanne-Leona on yksi niistä ihmisistä, joka on pitänyt minua järjissäni haastavimpina hetkinä.

Tykkään siitä, että Hanne-Leona on kehittävänä kumppanina sillä tavalla ammatillisesti vaativa, ettei hän päästä helpolla. Hän kutsuu tätä katalysoivaksi kuumotukseksi.  Näen sen niin, että jos hän ei odottaisi asiakkaalta omistajuuden ottamista, kehittyminen jäisi pintapuoliseksi. Teoreettinen viitekehys on hänellä läpinäkyvä – tiedät asiakkaana, mihin lähestymistapa perustuu. 

Häneltä löytyy tasapaino analyyttisyyden tai objektiivisuuden ja inhimillisyyden välillä. Hän on myös huumorintajuinen ja valmennuksissa on aina naurettu – joskus jopa laulettu. Valmennuksessa  syntyi yhdeltä laajennetun joryn jäseneltä  spontaanisti päivän valmennusteemaan liittyvä räppi!

Hanne-Leonan kysymykset ovat usein ajattelua hätkähdyttäviä, mikä katalysoi osaltaan muutosta. Aika intensiivisessä ajassa pääsimme johto- ja ohjausryhmässä aivan ydinasioiden äärelle,  kun aika käytettiin hyvin.

Ryhmätilanteissa Hanne-Leona piti ryhmää aina taiten näpeissä. Ja vaikka hänellä on pitkän työkokemuksensa pohjalta paljon valmiitakin malleja, arvostan sitä, että  hän tekee työtään aidosti käsillä olevaan tilanteeseen joustavasti ja herkästi sopeuttaen.

Tulokset ja vaikuttavuus työyhteisössämme

Hanne-Leona on ammattilaisena auttanut minua oman integriteetin vahvistamisessa, jonka koen johtamisessa tärkeäksi. Olen prosessin myötä löytänyt oman johtajaääneni ja oman näköiseni tavan olla vaikuttava. Olen myös löytänyt tavan pysyä uskollisena  omalle integriteetille.

Minulla ei olisi tämmöisiä mielen ja johtamisen työkaluja ilman Hanne-Leonan kehittävän kumppanuuden palveluita. Hanne-Leona on kulkenut koko johtajaurani mukana matkassa ja olemme pystyneet pysähtymään oman mielenmaisemani äärelle monessa kohtaa. 

Vuosien varrella uudelleenmäärittäjä– mindset on alkanut kuoriutua minussa esiin, mikä on ollut arvokasta oman johtamisen vaikuttavuuden kannalta. Hanne-Leona on myös ollut ensimmäinen, joka konseptoi meille  eri johtoryhmissä VUCA-maailmassa tarvittavia johtamisen  metataitoja sekä oman toimintalogiikan merkitystä tulevaisuuden rakentamisessa  Hanne-Leonan kanssa olen oppinut paljon  avartamaan näkemystäni johtajuudesta. Arvostan sitä, että hän on perillä globaaleista johtamisen aalloista ja tuo edelläkävijänä näitä asioita meille.     

Käytännössä olen oppinut kehittämään resilienssiä  omassa johtajuudessani. Olen huomannut, että se kehittyy kriiisien välissä, kun  on ollut mahdollisuus pysähtyä ajattelemaan mielen ammattilaisen kanssa. Olen ottanut reflektioaikaa kompleksisuuden hallintaan ja  energian haltuun ottamiseen – kiinnitän niihin nykyään tietoisesti koko ajan huomiota. Johdonmukaisuus johtamisessani on vahvistunut coachingin ja itsereflektion kautta. 

Näen, että sekä henkilökohtainen että johtoryhmän avoimuus on lisääntynyt ja työskentely tullut tavoitteellisemmaksi. Eri johtajat saivat varmasti irti kukin omien vahvuuksiensa pohjalta, miten lujittaa yhteistyötä valtakunnallisessa organisaatiossa ja tämä kantoi organisaatiouudistukseen asti.

Henkilökohtaiset ja ryhmän resilienssiprofiilit auttoivat jokaista tunnistamaan oman palautumisen, paineensietokyvyn ja kuormituspisteet. Samalla ymmärsimme paremmin, miten erilaiset johtajat reagoivat muutokseen ja miten voimme tukea toisiamme arjen tilanteissa.

Vahvuusprofilointi toi näkyväksi sen, missä kukin on parhaimmillaan ja miten osaamisemme täydentyy ryhmässä. Se teki yhteistyöstä tietoisempaa ja auttoi kohdentamaan energiaa oikeisiin asioihin.

Mindset- ja toimintalogiikkatyö puolestaan konkretisoi, miten teemme päätöksiä, priorisoimme ja viemme strategiaa käytäntöön. Yhteinen kieli ja käsitteistö vahvistivat kykyämme toimia yhtenä johtotiiminä, ei yksilöinä omissa siiloissaan.

Kokonaisuutena valmennus lisäsi johdonmukaisuutta, vahvisti keskinäistä luottamusta ja tukee  kykyämme johtaa organisaatiouudistuksia ja muutostilanteita kestävämmin.

 Johtoryhmien työskentely syveni selvästi. Pystyimme sanallistamaan, mikä on meille olennaista ja miten haluamme johtaa muutosta yhdessä. Avoimuus lisääntyi ja keskustelun taso nousi. Vaikeitakin teemoja saatiin pöydälle rakentavasti.

Mindset- ja toimintalogiikkatyö n konkretisoi, miten teemme päätöksiä, priorisoimme ja viemme strategiaa käytäntöön. Yhteinen kieli ja käsitteistö vahvistivat kykyämme toimia yhtenä johtotiiminä, ei yksilöinä omissa siiloissaan.

Kokonaisuutena valmennus lisäsi johdonmukaisuutta, vahvisti keskinäistä luottamusta ja tukee  kykyämme johtaa organisaatiouudistuksia ja muutostilanteita kestävämmin.

Soile Rissanen
CFO, Voimatel Oy

Hanne-Leona kehittävänä kumppanina, persoonana ja ammattilaisena

Hanne-Leonan persoonasta sanoisin, että hänen tapansa tehdä työtä kannattelee vahvaa luottamusta ja tuo rauhallisuutta. Hänen työskentelytavastaan huokuu analyyttisyys ja konseptuaalisuus, eikä toiminen jää hötön asteelle: olennainen tulee näkyväksi. 

Oivallukset syntyvät asiakkaalle taidokkaasti ohjaamalla ja oikealla tavalla  itsensä kehittämiseen haastaen. Hän ei välttämättä tarjoile valmista, koska haluaa asiakkaan saavan kestävää psykologista pääomaa, jonka päälle rakentaa. Itse joutuu ponnistamaan, mutta hän on hyvä kehittymisen kätilö.

Suosittelen hänen palveluitaan niille, jotka haluavat vahvistaa modernia, edelläkäyvää johtamista kompleksisessa ajassa. Hänen toimintatapansa on  iso voima muutostilanteisiin. Eli organisaatioille, jotka eivät tyydy vain ylläpitämään nykyistä rakennetta,  vaan haluavat transformaatiota ja joukkovoimallistaa muutosta. Johtajille, jotka kaipaavat  ulkopuolisen tukemaa yhteisen ajattelun kirkastamista, joka ei jää vain liiiketoimintastrategian kirkastamiseen. 

Pro Synthesis Oy:n palvelut toimivat strategiaprosessissa tukena, kun tehdään strategisia muutoksia. Yhdessäohjautuvuus oli meillä tärkeä teema. Olemme valtakunnallinen organisaatio, joten meille oli tärkeää vahvistaa yhteistä näkemystä ja linjautua yhteiseen suuntaan, mikä käytiin hyvin avoimesti läpi. Tekeminen ei voi jäädä vain yksilötason vastuille. 

Meillä Voimatelillä osa osallistujista selkeästi myös henkilökohtaisella tasolla voimautui valmennuksen aikana: lähti liekkeihin ja löysi uuden urasuunnan. Osa löysi myös uusia itsensä johtamisen ja stressin käsittelemisen keinoja, mikä auttoi oman hyvinvoinnin tukemisessa. 

Soile Rissanen, CFO – Head of FIMA & Controlling, HR & Communications and Business Technologies, Voimatel

Ota yhteyttä – olen täällä sinua varten

Toimitusjohtaja, kehittävä kumppani
Laillistettu psykologi PsM.
Certified LMC & Transformational Leadership Coach Certified Ontological Coach

 +358 50 570 4969
hanne-leona.luomajoki@prosynthesis.fi