Luovaa työnohjausta luovalle yksityishenkilölle
Moniäänisen minuuden kuva on menetelmänä auttanut minua niin työssäni kuin arjessakin. Löysin tämän menetelmän avulla itsestäni taas sen luovan puolen, jota en ole päässyt omassa työssäni käyttämään. Tämä luova puoli on voimavarani muutenkin elämässä.
Tykkäsin tässä menetelmässä erityisesti siitä, että visuaalisena ihmisenä pääsin itse visualisoimaan ja piirtämään hahmoja omaan sisäiseen minuuden konserttiini.
Koen, että tämä luova prosessi jatkuu edelleen, kun hahmot minuuden näyttämöllä kehittyvät ja muuttuvat. Joku hahmo saattaa lähteä ja uusiakin hahmoja löytyy.
Kokemus yhteistyöstä ja kehittävästä kumppanuudesta
Hanne-Leonan kanssa työskentely on sisältänyt perinteisen puhumisen lisäksi myös kehollisia harjoituksia. Olemme keskustelleet kävellen, jolloin asiat moniaistisuuden myötä aukeavat ihan eri tavalla, kun kuulo, näkö ja hajuaisti ovat myös aktiivisina. Lisäksi olemme tehneet hengitysharjoituksia. Arvostan Hanne-Leonassa erityisesti hänen lempeään tapaansa kohdata minut joka ikinen kerta.
Hanne-Leona kehittävänä kumppanina, persoonana ja ammattilaisena
Työnohjaajana Hanne-Leona on aito ja aina läsnä. Hän on inhimillinen sekä aidosti kiinnostunut asioistani ja ajatuksistani. Hän onnistuu kerta toisensa jälkeen ojentamaan minulle ajatuksen alkuja, joiden avulla pääsen itse oivaltamaan itsestäni ja omista työskentelytavoista erilaisia puolia. Olemme tehneet jo vuosia yhteistyötä.
Rahoitusneuvoja, finanssiala
Ota yhteyttä – olen täällä sinua varten
Toimitusjohtaja, kehittävä kumppani
Laillistettu psykologi PsM.
Certified LMC & Transformational Leadership Coach Certified Ontological Coach
+358 50 570 4969
hanne-leona.luomajoki@prosynthesis.fi